Äänite suomigospelin vaiheista

Antero Polso

Gospelin Covertajat on kolmihenkinen yhtye Jyväskylästä.

Yhtye on esittänyt suomalaisten gospelartistien tekemiä kappaleita 60-luvulta nykypäivään pyrkien kunnioittamaan alkuperäisiä luomuksia siten, että yhtyeen oma, akustiseen kitarointiin ja moniääniseen lauluun perustuva sointi pääsee myös oikeuksiinsa.

Gospelin Covertajat -yhtyeeseen kuuluvat Hannes Asikainen (laulu ja kitara), kitaransoitonopettaja, on tuttu Suomen seurakuntia 90-luvulla kiertäneestä Duo Make & Hannes -yhtyeestä. Nyt omana projektinaan esittää virsisovituksiaan klassisella kitaralla eri seurakunnissa.

Mikko Miettinen (laulu, kitara ja huilu), huilunsoitonopettaja, laulaja ja musiikinopettaja. Hän on tullut tutuksi mm. Seminaarinmäen Mieslaulajien riveistä solistilaulajana ja kappaleiden tekijänä.

Esko Turpeinen, (laulu, kitarat ja lyömäsoittimet) musiikin moniammattilainen, on kiertänyt Suomen mm. Mika Nuorvan ja Pekka Kososen Soihtuorkesterissa sekä Jaakko Löytyn kotiseutuaiheisen kiertueen jäsenenä. Hän on myös jyväskyläläisen gospelkuoro Tuluksen kitaristi.

Yhtyeellä on kotisivut osoitteessa www.gospelcovertajat.fi/

Gospelin Covertajien Tieteen ja taiteen kristilliseltä tukisäätiöltä saama apuraha on myönnetty äänitteen tekemistä varten suomalaisen gospelmusiikin vaiheista.