Olemista liikkeen kautta

Laura Ainali

Johanna Halén on syntyjään lahtelainen 25-vuotias ammattitanssija ja tanssinopettaja.

Balettikoulussa alkanut harrastus vaihtui vähitellen ammatiksi Kuopion konservatorion tanssinopettajakoulutuksessa. Hän on täydentänyt opintojaan Teatterikorkeakoulun tanssipedagogiikan laitoksella Helsingissä.

Tanssinopettaja liikkuu niin paljon, että pitkän tauon jälkeen keho kaipaa liikettä. Joskus on levättävä ja huollettava kehoa. Tanssikin voi olla levollista.
– Tanssi ei ole suorittamista, vaan sen voi ottaa vastaan lahjana. Tänään on tällaista. Ei tarvitse vertailla ja hermoilla koko ajan, vaan voi olla rauhassa omassa vaiheessa.

Liikkeen kautta

Johanna Halénille tanssi ja liike ovat lahja Jumalalta. Liikkeen kautta oleminen ja tekeminen on Johannalle tärkeää. Tanssin parissa hän kokee olevansa omillaan.
– Minun on sanottu tanssiessani olevan läsnä, kokonaisena. Tulen ikään kuin esille tanssin kautta.

Johannan mielestä tanssi on parhaimmillaan kehon ja liikkeen saumatonta yhteyttä, joka vie mennessään ja herättää myös hienoja tunteita.
– Tanssiessa ei välttämättä mieti mitään, on vain siinä, tanssin sisällä. Joskus on hetkiä, jolloin tunnen olevani yhtä kehoni kanssa ja kaikki tapahtuu minussa liikkeiden kautta. Jokainen tilanne ja tunne on kuitenkin erilainen.

Rippikoulu avasi Johanna Halénille uskon asiat. Seurakunta imaisi hänet mukaansa, usko sai kasvaa tiiviissä kristittyjen yhteydessä. Yhteyden merkitys korostui kotiseurakunnan jäätyä taakse ja opiskelun alettua uudella paikkakunnalla. Oma paikka piti etsiä uudelleen.

Johanna oli kristillisessä opiskelijatoiminnassa aktiivisesti mukana. Tanssi tuli ilmi keskusteluissa ihmisten kanssa ja leireillä, joissa hän sai käyttää lahjojaan.
– Suunnittelin ja toteutin ohjelmaa, jossa käytettiin hyväksi tanssillisia aineksia.

Johanna Halén on iloinen siitä, että on saanut tehdä erilaisia asioita tanssin parissa.
– Erityisen antoisaa on olla tanssimassa ja opettamassa kristillisissä yhteyksissä.

Johanna on ollut mukana kristillisillä taideleireillä ja saanut tanssia, uskovista ammattitanssijoista koostuvan. Xaris-tanssiryhmän esityksissä parin vuoden ajan. Hän on tanssinut myös kirkoissa ja seurakunnan tilaisuuksissa sekä yksin että yhteistyössä tanssijoiden ja muusikoiden kanssa.

Lopputyönään Kuopion konservatoriosta Johanna tuki tanssin käyttämistä kirkossa ja toteutti tanssia sisältävän jumalanpalveluksen.

Tanssijan ammattiin on suhtauduttu positiivisesti.
– Kukaan ei ole tullut sanomaan, ”Hei kuules sinä kerettiläinen, mitäs sinä täällä tanssahtelet”, vaan ennemminkin on tultu kiinnostuneina kyselemään.

Johanna kokee olevansa ihminen ja ammatinharjoittaja siinä, missä muutkin. Hän elää kristittynä ja Jumalan lapsena yhteisössä, jossa hän kulloinkin toimii. Usko Jumalaan tulee usein esiin keskusteluissa tai käytännön tilanteissa.

Joskus usko on asettanut tanssille rajoja. Johanna on luopunut joistakin rooleista, koska on kokenut niiden olevan ristiriidassa hänen uskonsa kanssa. Hän on joutunut punnitsemaan, mikä on tärkeintä.
– Mennä kaikkeen suinpäin mukaan vai kunnioittaa Jumalan tahtoa?

Merkitys tekemiseen

Jokainen tanssija antaa tanssille oman merkityksensä. Joku pitää tanssia taidemuotona. Toinen korostaa itsensä ja omien taitojen esille tuomista.

Kristityllä tanssijalla on vielä jotain muuta sydämellään. Usko Jumalaan tuo laajemman merkityksen tanssimiseen. Tanssista ja sen tuomasta ilosta voi antaa kiitoksensa Jumalalle. Tanssi voi olla rukousta, toisaalta sen kautta voi myös välittää ilosanomaa.

– Ei pidä luulla, että kun on kristitty, niin tanssikin on vain ihanaa ja ristiriidatonta. Hyvät lähtökohdat tekemiselle antaa Jumalan lapsena oleminen ja hyväksytyksi tuleminen sellaisena kuin on. Armo vapauttaa kohtaamaan toisia ihmisiä – ja myös tanssimaan.